Kuinka kylvetty kasvaa?

Luin hiljattain Jeesuksen kertomana kolmeen evankeliumiin tallennetun kylväjävertauksen. Pysähdyin pohtimaan elämän syntyä ja uskon kasvua.

Lienee kiistatonta, että sadon ensisijainen edellytys on elävä siemen. Satoa ei synny tyhjästä tyhjiöstä.

Alussa Jumala loi sanomalla: hänen sanansa toimi elämän sisältävänä siemenen tavoin kasvattaen äärettömän runsaasti konkreettista hyvää.

Samoin myös ihmiskehoon pukeutunut Jumala eli Jeesus loi maan päällä asuessaan hyvää – esimerkiksi terveyttä, ravintoa, vapautta ja uutta elämää – juuri sanojensa välityksellä.

Kun Jeesus paransi sadan sotilaan johtajana toimineen miehen palvelijan, mies itsekin ymmärsi, että muutokseen tarvitaan sana auktoriteetin suusta. Jeesus sanoi, ja ihme tapahtui.

Uskon, että Jumalan sana toimii aivan samalla tavalla edelleen.

Kylväjävertaus korostaa kauniisti, että juurikin Jumalan sana on sadon lähtökohtana toimiva siemen.

Siemenen lisäksi – sekä kirjaimellinen että hengellinen – sato edellyttää myös suotuisia olosuhteita: valoa ja tilaa, suojaa sekä riittävää ravintoa.

Niinpä myös uskon kasvussa ihmisen osuus liittyy ymmärtääkseni suotuisien olosuhteiden sallimiseen.

Anna Sanan siemenelle lupa pysyä paikallaan pyrkimällä ymmärtämään kuulemasi ja lukemasi. Kysy, vertaa ja tutki – eli etsi ymmärrystä. Kun etsit ymmärrystä, löydät etsimäni. Kun etsit uskoa, ymmärrät lisää siitä, mitä uskot.
Tiedosta Jumalan vihollisen pyrkivän siivoamaan siemenen sydämestäsi, mutta älä säikähdä sitä. Älä säikähdä myöskään uskosi vähäisyyttä, sillä siitä huolimatta ja juuri sen vuoksi voit pyytää: ”Minä uskon. Auta minua voittamaan epäuskoni.”
Keskity ikuiseen hetkellisten huolien tai hyötyjen sijaan.

Jos tahdot, niin uskosi Jeesukseen kasvaa kyllä, koska Jumalan sana on elinvoimainen siemen.

P.S. Täältä löytyy lisää luettavaa sekä ajateltavaa uskoon liittyen.

Uusi elämä

Syyssateet toivat tullessaan tuulahduksen tulevasta. Puin pohdintani runomuotoon.

Syksy
on aikaa jolloin
roolit vaihtuvat vaivihkaan

Iltojen miltei iäti kestänyt kirkkaus
siirtyy sivuun
lipuu pois
ja tilalle saapuvat synkät yöt
jo iltapäivällä

Itse katselen lasin takaa
lintujen lentoa
lehtien lähtöä
keltaista kuolemaa, josta kuoriutuu keväällä uusi elämä.

Ajatus kevään tuomasta uudesta elämästä ei tunnu todelliselta syksyn synkkyydessä. Silti tiedämme kyllä lakastumisen olevan vain väliaikaista: kesä seuraa talvea yhtä varmasti kuin päivä yötä.

Vanhan elämän kuolema voidaan siis todeta luonnolliseksi askeleeksi kohti uutta elämää. Suosikkilähteeni mukaan sama pätee yliluonnollisesti myös ihmisiin: Jeesuksen vuoksi meidän on mahdollista kuolla pois synnin vallasta. Häntä seuraten saamme myös siirtyä elämään uutta elämää yhteydessä Jumalaan, ja lopulta koko luomakunnan Isä antaa jokaiselle uskossa säilyneelle kuihtumattoman eli ikuisen elämän luonansa taivaassa.

Uusi elämä tulee siis esiin ensin hengellisesti ja viimein myös fyysisesti hieman kuten kevät syksyn ja talven jälkeen – vaikka nyt vielä ei siltä näyttäisikään.

Rakkaus on ikuinen

Rakkauden juhlat sijoittuvat usein kesään. Ajoitukseen lienee monia käytännöllisiäkin syitä. Puolitosissani arvelen silti valon, lämmön, levon ja luonnon kukoistuksen toimivan katalysaattoreina rakkauden kasvulle.

Valo välittää voimaa ja edistää myös havaitsemista. Lämpö tuo turvaa suojakerroksista kuoriutumiseen. Lepo ennallistaa ehtyneitä voimavaroja. Luonnon kukoistus vakuuttaa kauneuden ja hyvyyden todellisuudesta.

Vietin itsekin kultani kanssa iloisia vuosipäiviä kuluneen kesän aikana.

Toisaalta olen törmännyt sekä tilastoihin että käytännön tilanteisiin, joissa rakkauden ilmoitetaan loppuneen liitosta juuri lomien tienoilla. Miksi? Onko se oikeasti väistämätöntä?

Uskon, että rakkaus ei ole pelkästään rakkautta, vaan ennen kaikkea Rakkaus isolla ärrällä – siis elävä persoona, jonka yhteydessä myös rakkaus pienellä ärrällä on mahdollista. Raamattu toteaa nimittäin muun muassa näin:

Entä rakkaus ihmissuhteissa? Uskon, että rakkaus on ehtymätön myös avioparin välillä silloin, kun sitä ravitaan Rakkauden persoonan määrittelemillä periaatteilla. Jatkan listauslinjalla muutaman esimerkin verran:

Avioliitto on itsessään arvostettava ja ainutlaatuinen liitto.
Kummankin vanhemmat sekä kaikki muutkin ihmiset kuuluvat tärkeysjärjestyksessä puolison alapuolelle ajankäytössä, apua tarjotessa ja hakiessa sekä aina muulloinkin.
Vaimo kaipaa ensisijaisesti rakkautta ja mies kunnioitusta, joten tavoiteltavinta ei ole avioliiton sisäinen tasapuolisuus, vaan molempien tarpeiden huomioiminen yksilöllisesti.
Anteeksiantaminen sujuu luontevasti, mikäli myöntää moittimisen aiheet ja samalla tiedostaa myös oman asemansa armoriippuvaisena.
Kun kumpikaan ei pidä puolison vaihtamista vaihtoehtona, sekä motiivit että edellytykset hyvinvoivan liiton ylläpitämiseen ovat kohdillaan.

Edellä mainitut ohjeet pätevät olosuhteista riippumatta – siis lähtökohtaisesti silloinkin, kun avioliiton toinen tai kumpikaan osapuoli ei olisi muilta osin sitoutunut niiden lähteeseen eli Raamattuun ja sen ilmoittamaan Jumalaan.

Toisaalta tiedän, että elävä suhde Jumalaan tarjoaa ylivoimaisen tuen asiaan kuin asiaan – ja avioliittoon sekä sen haasteisiinkin: Jeesus täyttää kaikkein syvimmät tarpeeni, joten en odota ihanimmaltakaan ihmiseltä kohtuuttomia. Jumalalta vastaanottamastani rakkaudesta riittää jaettavaksi, vaikka inhimilliset varastoni ehtyisivät. Hän ei ikinä jätä, vaan kykenee luvan saadessaan vieläpä korjaamaan sekä rikkinäiset sydämet että suhteetkin.

Alkuperäisiin kesäisiin ajatuksiini palaten: Jeesus on se todellinen Valo, jonka loisteessa näen kaiken muunkin totuudenmukaisesti. Hänen lähellään tarkenen omana itsenäni ilman inhimillisiä suojakerroksia, aidon haavoittuvaisena ja kuitenkin turvassa.

Keskittäessäni huomioni Jeesukseen voin levätä kokonaisvaltaisesti, sillä asemani ei perustu jaksamiseeni, vaan Hänen lempeyteensä. Jumala on kaiken kauniin ja hyvän Luoja, joten otan kaiken saamani vastaan lahjana Häneltä ja kohdistan ihailuni ennen kaikkea Häneen.

Niinpä juurikin Jumalani vaikutuspiirissä voin rakastaa ehyesti, elävästi ja ehdoitta. Koska Rakkaus on ikuinen, myös rakkaus on ikuista.

Karu kuolema

Kohtasin hiljattain henkilön lohduttomassa tilanteessa. En voinut sanoa hänelle paljoa, vaikka näinkin kysymysmerkit hänen silmissään. Ajatukseni jäivät omikseni. Siksi puran ne nyt näin kirjoittaen.

Miksi ihmiset kuolevat?

Lyhyesti ja yksioikoisesti siksi, että synnin seuraus on kuolema. Ensimmäisten ihmisten Eedenissä kuulemat kehotukset paljastavat kaiken.

Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.
Jumala

Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.
Jumalan Vihollinen

Paratiisissa käytetyt puheenvuorot ovat ilmeisen ristiriitaisia sisällöltään. Jälkimmäinen niistä onkin yksi maailman historian ensimmäisiä puolitotuuksia – eli täysvalhe.

Vihollinen on valehtelija sekä varas, joka on tullut tappamaan ja tuhoamaan. Siksi hänen toimintansa tähtää aina Jumalan vääristelemiseen sekä Hänen kuvansa perikatoon. Käytännössä kuolemaan johtava tapahtumaketju käynnistyi juuri silloin, kun ensimmäiset ihmiset valitsivat tarttua vihollisen valheelliseen tarjoukseen sekä sivuuttaa Luojansa antaman ainoan kiellon.

Yhtäältä Aadamin väärästä valinnasta eli synnistä johtuen kuolema koittaakin kaikille ihmisille – joskin toisaalta Jeesuksen ansiosta elämä on tarjolla jokaiselle ja vieläpä yltäkylläisenä.

Miksi toiset kuolevat inhimillisesti ajateltuna epäreilusti?

Raamattu tunnistaa elämän näennäisen epäoikeudenmukaisuuden: maanpäällisen elämän pituus tai lyhyys ei tunnu aina reilulta.

Oikea ongelma on mielestäni kuitenkin se, että uskomme edelleen vihollisen valheen: ”Ei, ette te kuole.” Sen vuoksi ajattelemme aavistuksen kärjistetysti, että lähtökohtaisesti kaikkien kuuluu saada elää sata vuotta terveenä.

Todellisuudessa Jumalan näkökulmasta kenen tahansa syntisen – siis kenen tahansa ihmisen: nuoren tai vanhan – elämä on aina armoa.

Jumala on myös päättänyt jokaisen ihmisen elämän määräajan ja rajan. Sitä, miksi ja millä perusteella, ei selitetä. Kaikesta huolimatta Jeesus ei pitänyt kärsimysten tai onnettomuuksien vuoksi kuolleita suurempina syntisinä kuin niitä, jotka vielä elävät.

Miksi Jumala käski israelilaisten tappaa toisia kansoja?

Vanhassa testamentissa – eli ennen kuin Jeesus tuli maailmaan – sovitus saatiin uhraamalla virheettömiä eläimiä. Tuolloin oli voimassa yhä pätevä jumalallinen laki: aina, jos ei ole sovitusta, synnistä seuraa rangaistus ennemmin tai myöhemmin ja tavalla tai toisella.

Raamatun mukaan eräässä historian vaiheessa Israelin kansa sai tehtäväkseen toteuttaa rangaistuksen pitkään jatkuneista synneistä, joihin olivat syyllistyneet tietyt kansat, kuten anakilaiset ja amorilaiset, esimerkiksi uhraamalla lapsiaan epäjumalille.

Näin ollen siis israelilaiset eivät saaneet valloittaa kenen tahansa alueita ja tappaa ketä tahansa, vaan ainoastaan Jumalan tuomitsemat kansat, jotka olivat eläneet kauan katumatta katastrofaalisia syntejään.

Miksi vihollinen on olemassa?

Jokainen ihminen saa päättää itse, miten suhtautuu syntiin ja Jumalaan. Vihollisen on siten oltava olemassa, jotta ihmiselle jää mahdollisuus tehdä todellinen valinta.

Vanhassa testamentissa Jumala jätti Israelin ympärille epäjumalia palvovia kansoja, jotta tulisi esiin, ketä israelilaiset itse tahtovat palvoa Jumalanaan. Toinen yhtä oleellinen syy vihollisen olemassaoloon oli tuolloin se, että israelilaisten uudetkin sukupolvet oppisivat vastustamaan vihollista eli taistelemaan – tai lähinnäkin kunnioittamaan Jumalaa, joka soti heidän puolestaan.

Logiikka on siis aivan vastaava kuin – tätä alkuperäistä versiota jäljittelevissä – sankaritarinoissa:

Pahis uhkaa avutonta ihmistä.
Hyvis saapuu paikalle pelastajana.
Pelastettu ihailee hyvistä entistäkin enemmän.

Juuri näin vihollisen olemassaolo ja lopullinen tappio tuovat kunniaa Jumalalle.

Tahtooko Jumala, että ihmiset kuolevat?

Sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa Jumalan tahto on, että kukaan ei kuolisi, vaan kaikki pelastuisivat. Räikeimmillään tämä ilmenee siten, että jopa Israelin – Jumalan käskystä – valloittamista kansoista pelastuivat ne, jotka kääntyivät Jumalan puoleen.

Uskon, että Raamatun lupaukset pätevät edelleen. Niinpä aivan jokaiselle onkin yhä tarjolla Jumalan armolahjana iankaikkinen elämä Jeesuksessa.

Ajatuksia ateistille

Niin kuin tiedätkin ehkä, minä uskon Jeesukseen. Uskon, että Hänet on herätetty kuolleista, ja että siksi omakin elämäni jatkuu kuoleman jälkeen.

Oletetaan, että uskoni olisikin katteeton, että kaikki olisikin tässä. Mitä minä häviäisin? Mikä olisi mennyt hukkaan?

Uskoniko? Se on rohkaissut ja ohjannut minua lukemattomia kertoja.

Rukoukseen käytetyt hetkeni? Niissä rauha on korvannut ahdistuksen, luottamus levottomuuden, armo syytökset sekä rakkaus pelon ja vihan.

Entä toisten uskovien yhteys? Siinä olen kokenut moniulotteista hyvää sekä kasvanut kokonaisvaltaisesti ihmisenä.

Ehkäpä pyrkimykseni noudattaa Raamatun ohjeita? Raamatun ansiosta olen varjeltunut paljolta pahalta ja löytänyt vastaukset syvimpiin kysymyksiini.

Jos siis oletetaan, että olisin erehtynyt ja uskoni osoittautuisi katteettomaksi – jos kaikki päättyisikin kuolemaan – mikään ei olisi mennyt hukkaan.

Minä en häviäisi yhtään mitään.

Mutta entä, jos onkin niin, että sinun epäuskosi on erehdys? Entä, jos kuoleman jälkeen elämä jatkuukin paikassa, joka määräytyy tässä ajassa tehdyn tai tekemättä jätetyn valinnan perusteella?

Mitä sinä häviäisit? Mistä jäisit paitsi?

Minä uskon, että sinä häviäisit enemmän kuin itsekään tahtoisin hyväksyä.

Siksi en voi olla ehdottamatta, että pyytäisit tosissasi Jeesusta osoittamaan itsensä todeksi sinun elämässäsi.

Kun niin tapahtuu – kun rukoukseemme vastataan – sinäkään et häviä yhtään mitään.

Ikuisuus

Inhimillisestä näkökulmasta elämämme sijoittuu syntymän ja kuoleman väliin. Sama pätee myös esimerkiksi kännykän elämään: puhelimen elinikä alkaa, kun siihen kytketään virta ensimmäisen kerran kokoamisen jälkeen, ja sen elinkaari päättyy käytöstä poistumiseen.

Aika on kuitenkin suhteellista. Kännykän valmistaja elää eri ajanlaskussa kuin kokoamansa luomus. Samoin meidänkin valmistajamme, Luoja, on oman aikamme yläpuolella ja sieltä käsin Hän kykenee ”kytkeä meihin virran” eli antaa meille elämän ja hengen.

Kummassakaan tapauksessa elämää ei synny itsestään, vaan kohteen ulkopuolinen toimija tarvitaan sekä suunnittelijaksi että toteuttajaksi. Edes kaikkien osien yhtäaikainen olemassa oleminen ei johda elämän syntymiseen – ei, vaikka jokainen kuvitellusti tyhjästä ilmaantunut osa asetettaisiin samaan pakettiin ja ravitseltaisiin tai räjäytettäisiin paketti… Informaatiota ei synny tyhjästä, vaan tarvitaan välttämättä Joku, joka kykenee sen luomaan.

Raamatun mukaan Jumala kutsuu itseään nimellä Minä Olen. Näin Hän kertoo olleensa ennen kaikkea muuta ja pysyvänsä olemassa kaiken muun jälkeen. Luotuaan ensimmäiset ihmiset Hän puhalsi heihin oman henkensä eli saman ikuisesti pysyvän elämän, joka Hänessä on.

Kännykkäesimerkkiä jatkaen todettakoon, että puhelimen muistikortille tallentuvat kontaktit, kokemukset ja käyttäjäkohtaiset asetukset. Vaikka puhelin muutoin rikkoutuisikin, muistikortin mukana oleellinen data voidaan siirtää uusiin kuoriin. Vertaus lienee varsin tökerö, mutta sama pätee myös meihin. Sieluumme tallentuu elämämme ydin, jonka Luojamme siirtää ”uusiin kuoriin” inhimillisen kuolemamme jälkeen. Näin ollen elämämme ei pääty, vaikka ruumiimme eli ”vanhat kuoret” rikkoutuvatkin.

Selkein todistus kuoleman jälkeisestä elämästä on Raamattuun useiden eri kirjoittajien tallentama kuvaus Jeesuksen ylösnousemuksesta eli henkiin heräämisestä kuolemansa jälkeen. Raamatun ulkopuoliset lähteet eivät luonnollisesti ota kantaa itse ylösnousemukseen, mutta tunnistavat sitä edeltäneet ja seuranneet tapahtumat, joiden summa on vakuuttava.

Samoin kuin Jeesuksen elämä jatkui ruumiin kuoleman jälkeen, niin käy myös jokaisen ihmisen kohdalla. Kuolemisesta käytetyt ilmaisut ”kun hänestä aika jättää” ja ”hän siirtyi ajasta ikuisuuteen” ovat erittäin osuvia. Raamatun mukaan inhimillinen aika on vain ikuisuutta edeltävä pieni mutta ratkaiseva osa.

Raamattu kertoo myös etukäteen jonkin verran siitä, millaista elämä on ikuisuudessa: Jumalan luona täydellisen puhtaassa ja hohtavan kauniissa taivaassa ei ole kipua eikä kyyneleitä. Vastaavasti, koska Jumala on hyvyyden ainoa lähde, erossa Hänestä hyvyys puuttuu täysin. Silti parasta on, että Jumala tahtoo aivan kaikkien pelastuvan kadotukselta ja pääsevän luokseen.

Kyse on kuitenkin jokaisen omasta valinnasta. Saamme itse valita, tahdommeko viettää ikuisuutemme yhdessä Luojamme kanssa vai Hänestä erossa. Ensiksi mainittu vaihtoehto on Jumalan itsensä tahto, Raamatun kehotus sekä jokaisen Jumalaan uskovan suositus. Sitä minäkin suosittelen sinulle.