Löysin syvältä arkistojen kätköistä runojani. Yksi runoista kuvaa varsin osuvasti arkista armoa minun elämässäni. Tahdon jakaa sen kanssasi, vaikka et voikaan samaistua runon sinään. Ehkäpä kuitenkin runon minä voisit olla myös sinä.
Sinä rakennat sillan, jonka minä sain sortumaan.
Sinä purat aidan, jonka minä kyhäsin kokoon.
Etsit avaimen, jonka minä heitin hukkaan.
Poimit kukan, jonka musersin maahan.
.
Sinä rakastit, kun minä vihasin.
Sinä korjasit, kun minä rikoin.
Sinä kuiskasit, kun minä huusin.
Sinä halasit, kun minä riuhdoin.
.
Teit enemmän kuin ansaitsin.
Maksoit enemmän kuin anoin.
Annoit enemmän kuin pyysin.
Sanoit enemmän kuin toivoin.
.
Sinä vastasit ennen kuin kysyin.
Armahdit ennen kuin kaduin.
Löysit ennen kuin eksyin.
Paransit ennen kuin paruin.
.
Sinä rakastit minua minusta huolimatta.
Rakastit minua ja rakastat minua.
Nyt tiedän: minäkin rakastan Sinua.
Sinua minä rakastan, Herrani.
Arkista armoa 