Olen pohdiskellut taas viime aikoina sitä, mihin minun viitekehyksessäni ajatus ihmisarvosta pohjautuu. Mieleeni muotoutui visuaalisestikin jokseenkin toimiva toteamus, joka tiivistyy näin:
Arvo on armon peilikuva – ja myös päinvastoin.
Ennen kun kuitenkaan avaan ajatustani, asiaa lienee syytä lähestyä toisestakin suunnasta: miten mielikuva hyödykkeiden arvosta muotoutuu?
Varsin amatöörinä päädyn toteamaan, että arvoon vaikuttaa kaksi ratkaisevaa seikkaa. Ne ovat valmistaja sekä toteutunut hinta. Toisin sanoen tuotetta pidetään arvokkaana, kun sen valmistajakin on arvostettu, ja kun tiedetään, että joku on jo ollut valmis maksamaan siitä sievoisen summan vakaata valuuttaa.
Entä suorituskyky? Eikö sekin vaikuta hyödykkeen arvoon? Teoriassa kyllä, mutta todellisuudessa sitä on vaikeaa ennakoida täysin varmasti tai varsinkaan pitävästi. Jälkeenpäin havaittuna heikkokaan suorituskyky ei nimittäin kevennä valmiiksi maksettua summaa (ellei sitten kauppaan ole kytketty palautusoikeutta).
Vertaustani voinee pitää tarkoitushakuisena. Siitä huolimatta se perustuu käytännölliseen totuuteen – ja kyllä, toimii juurikin samoin myös ihmisarvon osalta.
.
Arvoni ei perustu suoriutumiseen, vaan sen määrittelee sekä valmistaja että toteutunut hinta. Minun valmistajani on Luoja. Maailmankaikkeuden hallitsijana Häntä on syytä pitää määrittelemättömän suuressa arvossa. Lisäksi minusta on maksettu kautta aikojen korkein mahdollinen lunnashinta, eli Jumalan ainoan Pojan henki ja elämä – joka sellaisenaan sattuu vieläpä olemaan ainoa täydellinen suoritus.
Toimisin suorastaan järjenvastaisesti, mikäli vaihtaisin arvoni perustaksi hetkittäiset onnistumiseni tai inhimilliset ominaisuuteni. Niiden kurssit ovat alati ailahtelevia – ja ne heittelehtisivät kahta kauheammin, mikäli niiden varassa riippuisi käsitykseni arvostani sekä sitä seuraavasta hyväksynnästä.
Väitän, että sama voisi päteä sinuunkin. Jumalan luomana niin sinun kuin jokaikisen ihmisen asema on yhtä äärettömän arvokas. Vastaavasti mainitsemani mittaamattoman korkea hinta pätee aivan jokaisesta Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen hyväksyvästä ihmisestä.
Niinpä ihmisarvonkin osalta kyse on yhtäältä ehdottoman epämuodikkaasta totuudesta ja toisaalta sitäkin epämuodikkaammasta valinnasta: Luojan kiistäminen ei vähennä luodun todellista arvoa, mutta lunnashinnan hyväksyminen on siitä hyötymisen edellytys.
Valinnan paikka koittaa silloinkin, kun tunne- tai ajatustasolla nousee tarjolle vaihtoehtoisia määritelmiä. ”Olen arvokas, koska osaan, olen tai omistan sitä ja tätä. / Olen arvoton, koska en osaa, ole tai omista sitä, tätä ja tuota.”
Arvottavat ajatukset ovat väristään ja lähteestään riippumatta valheita. Siksi tahdon valita uskoa ainoastaan Totuuteen. Ja siksi armo on arvoni perusta.
Arkista armoa 