Totuus ei pala tulessakaan

Totuus on tuntunut olevan teemana yhdellä jos toisellakin suunnalla viime aikoina, ja siten se on kulkeutunut taas myös omiin aatoksiini.

Nykymuodin mukaan totuus on suhteellista, joten absoluuttista Totuutta pohtiessaan päätyy hankkimaan otsaansa kyseenalaisen leiman toisensa perään. Leimoista huolimatta uskaltaudun heittämään ilmoille todennäköisesti vähintäänkin ahdasmieliseksi teilattavan väitöksen.

Minä tunnen Totuuden – vaikkakin vaillinaisesti, niin silti vakuuttuneesti.

Ei, se ei tarkoita, että väittäisin olevani aina oikeassa. Eikä se tarkoita edes, että kuvittelisin uskoni olevan muita korkeatasoisempaa, mutta…

Kristinuskon viitekehyksestä löytyy sekä Totuuden persoona että avoin väylä Jumalan luokse. Jeesus Nasaretilainen totesi asiaa yhtään kiertelemättä olevansa itse Totuuden ilmentymä ja myös tie, jota pitkin kuka tahansa löytää perille.

Mikäli kyseessä olisi tavallisen kuolevaisen kommentti, kuulostaisi se kieltämättä aavistuksen isottelevalta. Jeesuksella oli kuitenkin takanaan taivaan ja maan Luojan luja tuki. Lisäksi edestäpäin löytyi lukematon määrä seuraajia, jotka hyväksyivät Hänen henkilöllisyytensä niin varmasti, että olivat valmiita vaihtamaan maallisen elämänsä Jeesuksen lupaamaan ikuisuuteen Jumalan luona. Suuret ihmisjoukot suostuivat siis kuolemaan kidutettuina – näin koruttomasti ilmaistuna – ihan vain siksi, että eivät tahtoneet kieltää Totuutta.

.

Toisuskoisten todistukset

Kristinuskon ulkopuoliset lähteet tunnistivat ja tunnustivat tilanteen. Juutalainen Flavius Josefus kirjasi historiikkiinsa esimerkiksi, että Jeesusta kutsuttiin Kristukseksi eli Messiaaksi, ja että Hänen veljensä kivitettiin kuoliaaksi juutalaisten lain hylkäämisestä tuomittuna.

Josefuksen roomalainen kollega Cornelius Tacitus puolestaan kertoi kuvottavan seikkaperäisesti karuista vainoista, joita keisari Nero kohdisti Kristuksen seuraajiin, joiden alkujaan Juudeasta kotoisin oleva yhteisö oli levinnyt jo Roomaan saakka.

.

Ahdistaako absoluuttinen totuus?

Varhaisista kristityistä kertovia kristinuskon ulkopuolisia lähteitä tutkittuani jäin järkeilemään ahdasmielisyyttä. Lukuisat Jeesuksen alkuperäisistä seuraajista olivat kieltämättä varsin joustamattomia kannassaan; koettuaan löytäneensä Totuuden he eivät suostuneet luopumaan uskostaan millään hinnalla. Olivatko he siis ahdasmielisiä?

Mikäli tuolta ajalta täytyisi löytää ahdasmielisyyden määritelmään lukeutuva osapuoli, käsittääkseni lähimmäksi osuisi taho, joka ajoi alkukristityt todella ahtaalle.

Mielenkiintoista on joka tapauksessa se, että Totuus itsessään ei kadonnut mihinkään väkivaltaisesta vastarinnasta huolimatta, vaan sai päinvastoin lisää sitoutuneita kannattajia. Toisin sanoen absoluuttinen Totuus vaikutti, sekä edelleen vaikuttaa, yhtäältä provosoivasti ja toisaalta myös vetoavasti.

Samaistun itse jälkimmäiseen ryhmään. Totuus, jonka olemassaolo ei jää subjektiivisten mielipiteiden varaan, on paitsi turvallinen myös vakavasti otettava ja oikeasti tasa-arvoistava. Suhteellisten totuuksien armoilla ihmiset ajelehtivat medialukutaitonsa ja asianajokykynsä tuivertamina arvomarkkinoiden aalloilla.

Omasta näkökulmastani katsottuna samaan lopputulokseen päätyvät erittäin valitettavasti myös kaikki ne, jotka seuraavat pyhinä pidettyjä ihmisiä. Inhimillinen väite totuudesta ei nimittäin ole tae sen luotettavuudesta – vaikka seuraajia olisi miljoonia tai miljardeja.

.

Pyhinä pidetyt puheet

Erinäisiin uskomusjärjestelmiin perehtyminen alleviivasi käsitystäni Jeesuksen ainutlaatuisuudesta. Ainoastaan Hän esittäytyy absoluuttisen Totuuden ruumiillistumana ja ihmiseksi tulleena Jumalana, joka sekä kykenee että myös lupaa pelastaa ihmiset heidän pahuutensa seurauksilta pelkän uskon perusteella.

Esimerkiksi koraanin opetuksen mukaan Jumalan suosion saavat osakseen ihmiset, joiden hyvät teot painavat tarpeeksi paljon. Kyse on ilmeisen suhteellisesta asiasta, mikä tulee esiin myös siinä, että edes profeetta Muhammed ei ollut varma omasta kelvollisuudestaan Jumalan silmissä. Siten on varsin loogista, että hän ei saattanut myöskään luvata pelastusta seuraajilleen.

Buddhana tunnetun Siddhartha Gautaman puolestaan uskotaan löytäneen tavoittelemansa valaistumisen ja määritelleen myös neljä jaloa totuutta. Sen enempää ne kuin Buddha itsekään eivät kuitenkaan lupaa viedä varmasti perille, vaan ihmiseltä itseltään edellytetään toistuvaa onnistumista kahdeksaan eri aihepiiriin asettuvassa harjoituksessa. (Näistä yksi on muuten nykytrendeihinkin mahtuva mindfulness.) Yhtä kaikki, myös Buddhan opetukset osoittautuvat hyvin suhteellisiksi.

Vastaavasti hindulaisuuden runsaslukuisten jumalien herrana pidetty Krishna ohjaa seuraajiaan omiin onnistumisiin tukeutuvaan suoriutumiseen. Näissä joko työhön, rakkauteen tai tietoon keskittyvissä suoritteissa vakaasti onnistuvalle Krishna lupaa vapautumisen – mutta toisaalta toteaa samassa yhteydessä kaikkiin liittyvän epäonnistumisen riskin.

Toisin kuin kaikki edellä sivutut pyhinä pidetyt henkilöt, ihmiseksi tulleena Jumalana Jeesus tiesi sekä oman asemansa, lopullisen määränpäänsä että ehdottoman vaikutusvaltansa kenen tahansa ihmisen pelastumiseen. Siksi koenkin itse, että kristinuskon eräs ainutlaatuisuuksista liittyy juurikin Totuuteen absoluuttisena ja – armon tavoin – ihmisten suorituksista ihanan riippumattomana.

.

.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s