Ohjelmaa vauvakutsuille

Tästä jutusta taitaa tulla teemaan kuulumaton – ainakin viimeisimpiin teksteihin verrattuna. Tahdon tämänkin silti jakaa, sillä se samainen armon pohjavire nousi pintaan pähkäillessäni ohjelmaa taannoisille vauvakutsuille.

Siltä varalta siis, että kaipaat hupaista ja kuitenkin syviäkin ajatuksia herättävää ohjelmaa vauvajuhlaa viettävälle tulevalle äidille, saat lainata ideaani aivan luvallisesti.

.

.

Taustatarina

On perjantai. Äiti on vauvan kanssa yksin kotona. Kello on 13:29. Vauvan neuvola-aika alkaa kahdelta ja matkaan tulee kulumaan kutakuinkin 25 minuuttia. Äidin ja vauvan lähdettyä kaupungille isä saapuu kotiin kaverinsa kanssa, ja siksi äidin tavoitteena on jättää paikat jokseenkin siisteiksi. Jäljellä on 6 minuuttia suorittaa seuraavat asiat:

.

Tehtävälista

  • viikata kasa pestyjä vaatteita
  • syödä mandariini, koska lounas jäi vajaaksi vauvaa hoitaessa
  • keksiä askarteluidea tulevan sunnuntain pyhäkouluun, jotta neuvolan jälkeen kaupassa käydessä voi ostaa myös askartelutarvikkeet. Pyhäkoulun aiheena on Jabesin rukous.
  • kirjoittaa kauppalista, jossa on vähintään 10 kaapeista puuttuvaa ruokatuotetta
  • kirjoittaa puolisolle viestilappu, jossa pyytää anteeksi aamulla tokaistuja sanoja
  • pukea ulkovaatteet itselle ja vauvalle
  • etsiä neuvolakortti

.

Lisähaaste

Vauva on nukkunut yönsä huonosti. Äiti rauhoittelee siis samalla koko ajan vauvaa, jonka kommentit kuuluvat täältä:

.

Tarvikkeet

  • kannettavaksi ja puettavaksi sopiva “vauva” eli nukke tai nalle
  • puhelin tms, josta voi soitattaa 6 minuuttia vauvan ihanan rasittavaa ääntelyä
  • tulostettu tehtävälista
  • mandariini
  • paperia ja kynä
  • isohko kasa puhtaita vaatteita mytyssä
  • ulkovaatteet tulevalle äidille ja “vauvalle”

.

Toteutus

Aseta ”vauva” hellästi tulevan äidin syliin ja kerro hänelle taustatarina. Laita Youtube-äänite soimaan samalla, kun annat tulevalle äidille tehtävälistan.

Ilmoita tehtäväajan loppumisesta äänitteen päättyessä. On varsin todennäköistä ja myös erittäin hyväksyttävää, että osa asioista jää kesken.

Keskustelkaa lopuksi tehtävän herättämistä tunteista ja jutelkaa edessä olevista haasteista, niissä tarpeen olevista voimavaroista – sekä armosta.

.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s