.
Luin hiljattain Jeesuksen kertomana kolmeen evankeliumiin tallennetun kylväjävertauksen. Pysähdyin pohtimaan elämän syntyä ja uskon kasvua.
Lienee kiistatonta, että sadon ensisijainen edellytys on elävä siemen. Satoa ei synny tyhjästä tyhjiöstä.
Alussa Jumala loi sanomalla: hänen sanansa toimi elämän sisältävänä siemenen tavoin kasvattaen äärettömän runsaasti konkreettista hyvää.
.

.
Samoin myös ihmiskehoon pukeutunut Jumala eli Jeesus loi maan päällä asuessaan hyvää – esimerkiksi terveyttä, ravintoa, vapautta ja uutta elämää – juuri sanojensa välityksellä.
Kun Jeesus paransi sadan sotilaan johtajana toimineen miehen palvelijan, mies itsekin ymmärsi, että muutokseen tarvitaan sana auktoriteetin suusta. Jeesus sanoi, ja ihme tapahtui.
Uskon, että Jumalan sana toimii aivan samalla tavalla edelleen.
.

.
Kylväjävertaus korostaa kauniisti, että juurikin Jumalan sana on sadon lähtökohtana toimiva siemen.
Siemenen lisäksi – sekä kirjaimellinen että hengellinen – sato edellyttää myös suotuisia olosuhteita: valoa ja tilaa, suojaa sekä riittävää ravintoa.
Niinpä myös uskon kasvussa ihmisen osuus liittyy ymmärtääkseni suotuisien olosuhteiden sallimiseen.
- Anna Sanan siemenelle lupa pysyä paikallaan pyrkimällä ymmärtämään kuulemasi ja lukemasi. Kysy, vertaa ja tutki – eli etsi ymmärrystä. Kun etsit ymmärrystä, löydät etsimäni. Kun etsit uskoa, ymmärrät lisää siitä, mitä uskot.
- Tiedosta Jumalan vihollisen pyrkivän siivoamaan siemenen sydämestäsi, mutta älä säikähdä sitä. Älä säikähdä myöskään uskosi vähäisyyttä, sillä siitä huolimatta ja juuri sen vuoksi voit pyytää: ”Minä uskon. Auta minua voittamaan epäuskoni.”
- Keskity ikuiseen hetkellisten huolien tai hyötyjen sijaan.
.

.
Jos tahdot, niin uskosi Jeesukseen kasvaa kyllä, koska Jumalan sana on elinvoimainen siemen.
.
P.S. Täältä löytyy lisää luettavaa sekä ajateltavaa uskoon liittyen.
.
.