Mikä on elämän tarkoitus?

Miksi elämää on olemassa? Miksi ylipäänsä yhtään mitään on olemassa?

Supistetaan nämä suunnattoman suuret ja syvälliset kysymykset johonkin kohtuullisempaan: Miksi on olemassa puhelimia – vaikkapa näin kotimaisesta näkökulmasta valittuna Nokian kännyköitä?

Välikomenttina todettakoon, että tämä teksti ei pohjaudu sisältöyhteistyöhön sen enempää entisten kuin nykyistenkään nokialaisten kanssa. Ihmiselämä ja puhelimet sattuvat vain olemaan jokseenkin osuva rinnastus.

Väitän, että puhelimien olemassaololla on kolme tarkoitusta: tarve, yhteys ja kunnia. Voin perustella tuulesta temmatun väitteeni, jotta et tyrmäisi sitä aivan saman tien.

.

Tarve

Mitään tuotetta ei kannata tehdä – edes hyväntekeväisyysmielessä – ellei sille ole tarvetta. Jos ja kun siis jotain on olemassa, olemassa on myös joku, joka tarvitsee sitä, sekä joku, jonka tarvitsee se tehdä.

Nokian puhelimien valmistus aloitettiin olettaen, että niille tulee löytymään käyttäjiä. Asiakkaat pyörittävät liiketoiminnan rattaita, ja ostohalukkuus perustuu kokemukseen tarpeesta. Viisaat tekijät perustavatkin toimintaideansa todellisiin tarpeisiin, mutta pyrkivät samalla toiminnalla täyttämään myös omia tarpeitaan.

Näin ollen olemassa olemisen lähtökohtainen tarkoitus on kaksiulotteisen tarpeen tunnistaminen ja siihen vastaaminen.

.

Yhteys

Pienessä Suomen rajojen ulkopuolisessa kylässä asuva pikkutyttö näki kapulapuhelimeni joskus vuosia sitten. ”Nokia – connecting people” , hän laukaisi leppoisella aksentillaan ja loisti osatessaan legendaarisen sloganin.

Kun kyse on kommunikaatiovälineestä, voidaankin pitää itsestään selvänä, että sen käytännöllinen tarkoitus liittyy yhteyden mahdollistamiseen.

Alkukantaisetkin puhelimet yhdistivät käyttäjiään toisiinsa, eikä tästä tarkoituksesta ole luovuttu nykyistenkään luurien kohdalla, joskin yhteydenpidon väyliä ja kohteita on löytynyt lisää.

Joka tapauksessa Nokian puhelimia oli ja on olemassa, jotta niiden myötä ihmiset voisivat luoda yhteyksiä sekä pitää yhteyttä yllä.

.

Kunnia

Puhelinvalmistajan vaivannäön pohjimmainen tarkoitus ei kuitenkaan liity pelkästään puhelimiin tai niiden käyttöominaisuuksiin itsessään.

Tekijän näkökulmasta tuotteiden merkitys kiteytyy niistä seuraavaan hyvään maineeseen sekä laajaan tunnettavuuteen.

Tämä kunniaksikin kutsuttu positiivinen palaute kielii luottamuksesta ja laadusta sekä tuo lisää käyttäjiä. Nokialaisten olemassaolon kiistaton tarkoitus on siis myös tuoda kunniaa valmistajalleen.

.

Entä elämä?

Seuraavaksi en aio väittää, että Nokian puhelimet olisivat (henki ja) elämä. Sen sijaan totean yksioikoisesti, että omassa pienessä mielessäni edellä luettelemani kolme teemaa ovat myös elämämme tarkoitus.

Uskon, että elämää on olemassa, koska sekä sen Luoja että me luodut tarvitsemme sitä, jotta voisimme olla yhteydessä toisiimme ja jotta Elämän Antaja saisi itseoikeutetusti kunnian.

Ennen topakan toteamukseni avaamista en voi olla sivuamatta elämän syntyä. Kokosin kuin kokosinkin nimittäin kerran kaikki alkukantaisen nokialaisen osat tiiviiseen rasiaan ja ravistelin sitä tovin verran monen todistajan läsnäollessa. Räjäyttämistä en sentään kokeillut, mutta tuon täysin epätieteellisen ja vain puoliksi totisen tutkimukseni pohjalta uskoni sattuman synnyttämään älyyn ei vahvistunut.

Se ei ole vahvistunut myöskään tieteellisiin ja totisiin tutkimuksiin perehtymällä. Päinvastoin pidän elämän ja informaation olemassaolon välttämättömänä ehtona sen ulkopuolista tekijää, jolla on niin ikään oikeus ilmaista töidensä tarkoitus.

.

Mitä Raamatussa sanotaan elämän tarkoituksesta?

.

Elämän kolmiosainen tarkoitus

Uskon siis ensinnäkin, että Jumala – joka esittelee itsensä Elämänä – on luonut elämän myös ihmisiin, koska elämämme tuo merkittävää lisäarvoa niin Hänelle kuin meillekin. Jumala loi ihmisen kuvakseen eli heijastamaan omaa olemustaan.

Uskon toiseksi, että elämämme tarkoituksena on toimiva sekä moniuloitteinen yhteys. Olemme olemassa, jotta eläisimme yhteydessä toisiimme ja ennen kaikkea löytäisimme yhteyden myös Luojaamme.  

Elämä on atomitasolta lähtien vuorovaikutusta. Siksikin uskaltaudun väittämään koko elämän toteutuvan yhteydessä. Raamatun täsmällisen määritelmän mukaan rakkaudellinen yhteys Jumalaan, toisiin ihmisiin ja itseensä on ”suurin käsky” eli elämän tärkein tavoite.

Yhteyden löytämisellä Jumalaan on myös ikuinen vaikutus, sillä sen perusteella elämä jatkuu Hänen yhteydessään myös fyysisen kuoleman jälkeen.

Uskon edelleen, että elämän pohjimmainen tarkoitus on sen tekijän eli Jumalan kunnia. Kun käytän elämäni pyrkien seuraamaan Jumalan sille laatimaa suunnitelmaa, osoitan luottavani Häneen, arvostavani saamaani lahjaa sekä mahdollistan Hänen tunnettavuuden leviämisen.

Elämäni tarkoitus on siis olla Jumalaa kohti suunnattu peili, johon Hänen hyvyytensä osuu, ja josta Hänen loistava kuvansa heijastuu myös ympärilleni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s