Kuinka kylvetty kasvaa?

Luin hiljattain Jeesuksen kertomana kolmeen evankeliumiin tallennetun kylväjävertauksen. Pysähdyin pohtimaan elämän syntyä ja uskon kasvua.

Lienee kiistatonta, että sadon ensisijainen edellytys on elävä siemen. Satoa ei synny tyhjästä tyhjiöstä.

Alussa Jumala loi sanomalla: hänen sanansa toimi elämän sisältävänä siemenen tavoin kasvattaen äärettömän runsaasti konkreettista hyvää.

Samoin myös ihmiskehoon pukeutunut Jumala eli Jeesus loi maan päällä asuessaan hyvää – esimerkiksi terveyttä, ravintoa, vapautta ja uutta elämää – juuri sanojensa välityksellä.

Kun Jeesus paransi sadan sotilaan johtajana toimineen miehen palvelijan, mies itsekin ymmärsi, että muutokseen tarvitaan sana auktoriteetin suusta. Jeesus sanoi, ja ihme tapahtui.

Uskon, että Jumalan sana toimii aivan samalla tavalla edelleen.

Kylväjävertaus korostaa kauniisti, että juurikin Jumalan sana on sadon lähtökohtana toimiva siemen.

Siemenen lisäksi – sekä kirjaimellinen että hengellinen – sato edellyttää myös suotuisia olosuhteita: valoa ja tilaa, suojaa sekä riittävää ravintoa.

Niinpä myös uskon kasvussa ihmisen osuus liittyy ymmärtääkseni suotuisien olosuhteiden sallimiseen.

Anna Sanan siemenelle lupa pysyä paikallaan pyrkimällä ymmärtämään kuulemasi ja lukemasi. Kysy, vertaa ja tutki – eli etsi ymmärrystä. Kun etsit ymmärrystä, löydät etsimäni. Kun etsit uskoa, ymmärrät lisää siitä, mitä uskot.
Tiedosta Jumalan vihollisen pyrkivän siivoamaan siemenen sydämestäsi, mutta älä säikähdä sitä. Älä säikähdä myöskään uskosi vähäisyyttä, sillä siitä huolimatta ja juuri sen vuoksi voit pyytää: ”Minä uskon. Auta minua voittamaan epäuskoni.”
Keskity ikuiseen hetkellisten huolien tai hyötyjen sijaan.

Jos tahdot, niin uskosi Jeesukseen kasvaa kyllä, koska Jumalan sana on elinvoimainen siemen.

P.S. Täältä löytyy lisää luettavaa sekä ajateltavaa uskoon liittyen.

Uhanalainen usko

Millainen vaikutus on sillä, että yksilö tai yhteisö uskoo – tai lakkaa uskomasta?

Törmäsin suurelta lavalta julistettuun väitteeseen, jonka mukaan uskonnot ja muut vastaavat rakenteet katoavat, kun kyllin moni jättää ne taakseen. En kiistä, etteikö näin olisi jossain joskus voinut käydäkin. Katoaahan jokikin olemattomiin, jos vesi lakkaa virtaamasta sitä pitkin.

Toisaalta pysähdyin pohtimaan asiaa erinäisten määritelmien kautta. Mitä uskonto oikeastaan tarkoittaa?

Henkilöstä ja tilanteesta riippuen uskonto voi oman keittiöteologiani mukaan ilmetä karrikoidusti kolmella tavalla: uskotteluna, uskona tai suhteena.

Uskottelu on sitä, että perusteiden puuttumisesta huolimatta suhtautuu vilpilliseen väittämään totena ja pätevänä. Uskotellessa ihminen siis esittää – joko tietoisesti tai tiedostamattaan – pitävänsä perusteetonta asiaa aidosti olemassa olevana. Tästä huolimatta ja kontekstista riippuen kyseessä voi olla myös yleisesti hyväksytty tarina:

"Korvatunturilla asuva parrakas ja sopivasti pyylevä pukki lentää kerran vuodessa porovaljakollaan jakamaan lahjoja kaikille kilteille lapsille."

Vaikka feikkipukkeihin törmäisi toistuvasti, uskottelun kohteena olevaan asiaan tai hahmoon ei löydy aitoa tarttumapintaa. Tyhjän kanssa on mahdotonta vuorovaikuttaa.

Uskottelun ja uskon välinen ero liittyy perusteisiin. Usko on sitä, että perusteiden olemassaolon vuoksi suhtautuu – joko vilpilliseen tai vilpittömään – väittämään aidosti totena ja pätevänä. Toisin sanoen usko edellyttää yksilön tai yhteisön hyväksymää syytä pitää asiaa oikeana. Tätä alleviivaa uskon synonyyminä toimiva luottamus.

"Uskon Luojan olemassaoloon sillä perusteella, mitä Raamattu ja luonto yksimielisesti asiasta vakuuttavat."

Toisin kuin aikaisemman uskottelua havainnollistavan pukkitarun, tämän uskoa mallintavan esimerkkitoteamuksen allekirjoitan itsekin. Pidän sekä Raamatun ilmoitusta että esimerkiksi dna:n käsittämättömän monimutkaista suunnitelmallisuutta luotettavina perusteina uskolleni Jumalaan kaiken elämän Luojana.

Toisaalta tiedän ihmisten uskovan luottavaisesti moninaisiin väittämiin ja rakenteisiin, joita itse en pidä uskomisen arvoisina. Vastaavasti sitä, mitä minä uskon, sinä et välttämättä usko. Näin ollen uskon kohdalla onkin kyse yksilön tai yhteisön itse suorittamasta perusteiden pätevyyden arvioinnista. Ja kyllä, perusteiden pätevyyden arviointi on suhteellista sekä altista lukemattomille ulkoisille vaikutteille.

Niinpä alussa lainaamani lause uskontojen uhanalaisuudesta vaikuttaakin varsin varteenotettavalta, mikäli uskonto jää pelkäksi uskotteluksi tai subjektiiviseksi uskoksi.

Oman määritelmäni mukaan uskonto ja sitä ilmentävä usko voivat kuitenkin sisältää myös suhteen. Suhde toteutuu, kun todelliset osapuolet ovat perusteltavasti vilpittömässä vuorovaikutuksessa keskenään. Suhde ei ole siis suhteellinen tulkinta, vaan elävä yhteys, joka vaikuttaa molempiin osapuoliin.

"Olen valinnut astua sisään Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemallaan ja ylösnousemuksellaan avaamasta ovesta, joka johtaa minut läheiseen suhteeseen Jumalan kanssa."

Suhteeni Jeesukseen ei rajoitu Jumalan olemassaolon uskomiseen. Sen sijaan elän aktiiviisessa vuorovaikutuksessa edelleen elävän Herrani ja Vapahtajani kanssa: Jaan ajatukseni Hänen kanssaan rukouksessa. Kuuntelen Hänen henkilökohtaisesti tilanteeseeni kolahtavia vastauksiaan hiljentymällä lukemaan Raamattua. Hän elää minun kanssani ja minussa.

Totean siis, että suhde on paljon enemmän kuin usko – ja äärettömän paljon enemmän kuin uskottelu. Siltä varalta, että pidät taulukoista ja verrannoista, tiivistän vielä väittämäni visuaaliseen asuun:

Koska suhteeni Jeesukseen on – vilpittömän uskon ja luotettavien perusteiden lisäksi – henkilökohtaisen vuorovaikutteista, se ei riipu yhteiskunnan virtauksista tai ympärilläni elävien ihmisten subjektiivisista näkemyksistä.

Samaa pätee myös tasavaltamme ja koko jälkikristillisen maailman jokaiseen kristittyyn. Edes enemmistön mielipiteet eivät uhkaa elävää suhdetta uskomme perustajaan ja sen täydelliseksi tekijään.

Uskotko sinä Jeesukseen?

Onhan suhteesi Häneen elävä ja läheinen?

Järki ja tunteet

Järki ja tunteet ovat kuin kaksi vahvaa linssiä, jotka sisäisistä silmälaseistamme löytyy. Kummankin linssin vahvuus on räätälöity kullekin henkilökohtaisesti. Sama tuttu maailmamme näyttäytyy siksi jokaiselle omanlaisenaan. Kun katselemme ympärillemme sisäänrakennettujen järki-tunnelasiemme läpi, molemmat linssit lisäävät omat vivahteensa kaikkeen kohtaamaamme.

Järjen alalle kuuluu se, mikä koetaan luonnollisin aistein ja voidaan perustella loogisesti. Järki pohjautuu siis tietoon ja tieteeseen: aistimuksiin, jotka voidaan toistaa, mitata ja tutkia. Sen vuoksi järkeä pidetäänkin verrattain objektiivisena.

Tunteetkin saavat sytykkeitä aistien kautta, mutta palavat ilmiselvän yksilöllisesti. Selkeällä säällä taivas on sininen niin sinulle kuin minullekin, mutta sen meissä herättämät tunteet voivat olla toisistaan poikkeavia niin voimakkuudeltaan kuin laadultaankin.

Toisaalta järkeenkin vaikuttavat todellisuudessa yksilölliset seikat kuten ympäristö ja lähtökohdat. Sekä kasvatus että geenit muokkaavat kysymysten asettelua, ja niinpä vastauksetkin vaihtelevat.

Entä usko ja tahto?

Oman auktoriteettini eli Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmisen läpikotaisin, joten myös järki ja tunteet ovat Hänen kädenjälkiään.

Kokemukseni mukaan Jumala kohtaakin sekä järjen että tunteiden tasolla, ja usko Häneen vaikuttaa molempiin silmiä avaavasti. Toisin sanoen sen enempää järki kuin tunteetkaan eivät ole uskon esteitä. Päinvastoin ne voivat puoltaa uskoa, ja usko voi tuoda ymmärrystä niiden välittämien viestien käsittelemiseen.

Kun Jumala herättää uskon ja suhde Häneen vahvistuu ihmisenkin puolelta sitoutuneeksi, usko yhtä aikaa tuntuu ja käy myös järkeen.

Käytännössä tunnen tyyntä rauhaa ja olosuhteista riippumatonta onnellisuutta, kun yhteyteni Jumalaan on kunnossa. Samaan aikaan pidän Hänen olemassaoloaan ja osuuttaan kaiken Luojana ainoana järkeenkäypänä selityksenä luonnon yliluonnolliselle kauneudelle, ihmiskehon monimutkaisuudelle ja koko aurinkokunnan hienosäädölle.

Yhtäältä uskoni saa siis tukea tunteideni ja järkeni tuottaman informaation kautta. Toisaalta usko tuo myös selkeyttä tilanteisiin, joissa linssien välittämät viestit ovat keskenään ristiriitaisia. Jos ja kun siis tunteet ja järki saavat joskus osansa hormonien, hypoglykemian tai jonkin vastaavan hetkellisen olotilan aiheuttamista ailahduksista, usko vahvistaa todellisen tahtoni viestejä.

Jumalan turvallisen ja kaikkitietävän tahdon alle asetettuna oma tahtoni toimii luotettavimmin. Vastaavasti järki- ja tunnelinssini välittävät selkeintä kuvaa silloin, kun annan niiden Valmistajan kiillottaa ne vakaalla ammattitaidollaan.

Niinpä uskoni on samanaikaisesti tahtoni vankoin päätös, järkeni ainoa kiistaton välähdys ja tunteideni vahvin viesti.