Uhanalainen usko

Millainen vaikutus on sillä, että yksilö tai yhteisö uskoo – tai lakkaa uskomasta?

Törmäsin suurelta lavalta julistettuun väitteeseen, jonka mukaan uskonnot ja muut vastaavat rakenteet katoavat, kun kyllin moni jättää ne taakseen. En kiistä, etteikö näin olisi jossain joskus voinut käydäkin. Katoaahan jokikin olemattomiin, jos vesi lakkaa virtaamasta sitä pitkin.

.

.

Toisaalta pysähdyin pohtimaan asiaa erinäisten määritelmien kautta. Mitä uskonto oikeastaan tarkoittaa?

Henkilöstä ja tilanteesta riippuen uskonto voi oman keittiöteologiani mukaan ilmetä karrikoidusti kolmella tavalla: uskotteluna, uskona tai suhteena.

Uskottelu on sitä, että perusteiden puuttumisesta huolimatta suhtautuu vilpilliseen väittämään totena ja pätevänä. Uskotellessa ihminen siis esittää – joko tietoisesti tai tiedostamattaan – pitävänsä perusteetonta asiaa aidosti olemassa olevana. Tästä huolimatta ja kontekstista riippuen kyseessä voi olla myös yleisesti hyväksytty tarina:

"Korvatunturilla asuva parrakas ja sopivasti pyylevä pukki lentää kerran vuodessa porovaljakollaan jakamaan lahjoja kaikille kilteille lapsille." 

Vaikka feikkipukkeihin törmäisi toistuvasti, uskottelun kohteena olevaan asiaan tai hahmoon ei löydy aitoa tarttumapintaa. Tyhjän kanssa on mahdotonta vuorovaikuttaa.

.

.

Uskottelun ja uskon välinen ero liittyy perusteisiin. Usko on sitä, että perusteiden olemassaolon vuoksi suhtautuu – joko vilpilliseen tai vilpittömään – väittämään aidosti totena ja pätevänä. Toisin sanoen usko edellyttää yksilön tai yhteisön hyväksymää syytä pitää asiaa oikeana. Tätä alleviivaa uskon synonyyminä toimiva luottamus.

"Uskon Luojan olemassaoloon sillä perusteella, mitä Raamattu ja luonto yksimielisesti asiasta vakuuttavat." 

Toisin kuin aikaisemman uskottelua havainnollistavan pukkitarun, tämän uskoa mallintavan esimerkkitoteamuksen allekirjoitan itsekin. Pidän sekä Raamatun ilmoitusta että esimerkiksi dna:n käsittämättömän monimutkaista suunnitelmallisuutta luotettavina perusteina uskolleni Jumalaan kaiken elämän Luojana.

.

.

Toisaalta tiedän ihmisten uskovan luottavaisesti moninaisiin väittämiin ja rakenteisiin, joita itse en pidä uskomisen arvoisina. Vastaavasti sitä, mitä minä uskon, sinä et välttämättä usko. Näin ollen uskon kohdalla onkin kyse yksilön tai yhteisön itse suorittamasta perusteiden pätevyyden arvioinnista. Ja kyllä, perusteiden pätevyyden arviointi on suhteellista sekä altista lukemattomille ulkoisille vaikutteille.

Niinpä alussa lainaamani lause uskontojen uhanalaisuudesta vaikuttaakin varsin varteenotettavalta, mikäli uskonto jää pelkäksi uskotteluksi tai subjektiiviseksi uskoksi.

Oman määritelmäni mukaan uskonto ja sitä ilmentävä usko voivat kuitenkin sisältää myös suhteen. Suhde toteutuu, kun todelliset osapuolet ovat perusteltavasti vilpittömässä vuorovaikutuksessa keskenään. Suhde ei ole siis suhteellinen tulkinta, vaan elävä yhteys, joka vaikuttaa molempiin osapuoliin.

"Olen valinnut astua sisään Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemallaan ja ylösnousemuksellaan avaamasta ovesta, joka johtaa minut läheiseen suhteeseen Jumalan kanssa."

.

.

Suhteeni Jeesukseen ei rajoitu Jumalan olemassaolon uskomiseen. Sen sijaan elän aktiiviisessa vuorovaikutuksessa edelleen elävän Herrani ja Vapahtajani kanssa: Jaan ajatukseni Hänen kanssaan rukouksessa. Kuuntelen Hänen henkilökohtaisesti tilanteeseeni kolahtavia vastauksiaan hiljentymällä lukemaan Raamattua. Hän elää minun kanssani ja minussa.

Totean siis, että suhde on paljon enemmän kuin usko – ja äärettömän paljon enemmän kuin uskottelu. Siltä varalta, että pidät taulukoista ja verrannoista, tiivistän vielä väittämäni visuaaliseen asuun:

Koska suhteeni Jeesukseen on – vilpittömän uskon ja luotettavien perusteiden lisäksi – henkilökohtaisen vuorovaikutteista, se ei riipu yhteiskunnan virtauksista tai ympärilläni elävien ihmisten subjektiivisista näkemyksistä.

Samaa pätee myös tasavaltamme ja koko jälkikristillisen maailman jokaiseen kristittyyn. Edes enemmistön mielipiteet eivät uhkaa elävää suhdetta uskomme perustajaan ja sen täydelliseksi tekijään.

Uskotko sinä Jeesukseen?

Onhan suhteesi Häneen elävä ja läheinen?

.

.

.

.

Miten voin tulla uskoon?

Uskoontulo on omalta osaltani valinta, jossa annan Jumalalle luvan toimia elämässäni. Mikäli se olisi vain minusta kiinni, en olisi koskaan täysin valmis tulemaan uskoon. Ihmisenä en koskaan ymmärrä kaikkea asiaan liittyvää.

Jumala vetää minua puoleensa monin eri tavoin. Jumala puhuu esimerkiksi sen kautta, mitä luen ja kuulen Raamatusta. Hän käyttää myös toisia ihmisiä tehdessään tuttavuutta kanssani. Lisäksi voin kokea Jumalan puhetta esimerkiksi suoraan ajatuksissani tai unissani sekä Hänen ihmeellisesti suunnittelemansa luonnon kautta. Voin myös itse kutsua Jumalaa osoittamaan itsensä ja vahvistamaan uskoani.

.

.

Oleellisinta ei kuitenkaan ole se, mitä minä koen tai teen, vaan se, mitä Raamatun mukaan Jumala on jo tehnyt valmiiksi: Jeesuksen kuolema ja kuolleista herääminen rakensi sillan Jumalan ja ihmisen välille. Minun osakseni jää ottaa askel sillalle ja kulkea sitä pitkin eteenpäin. Jumalan osalta asia on selvä. Hän tahtoo elää yhteydessä jokaikiseen ihmiseen. Jeesuksen rakentama silta yltää kaikkien mahdollisten esteiden ylitse.

Toisaalta ilman Jeesusta en itse pysty mitenkään löytämään yhteyttä Jumalaan. Alkujaan Jumala loi ihmisen yhteyteensä – Edenissä ensimmäiset ihmiset näkivät ja kuulivat Jumalan läsnäolon konkreettisesti ja saivat Häneltä kaiken tarvitsemansa – mutta yhteys rikkoutui sen seurauksena, että Aadam ja Eeva eivät noudattaneet Jumalan antamia elämän käyttöohjeita. Yhteydessä Jumalaan ihmisillä oli elämä, ja vastaavasti väistämättä rikkoutunutta yhteyttä seuraa ennen pitkää kuolema.

Raamatun mukaan jokainen ihminen on tehnyt, sanonut tai ajatellut jossain vaiheessa elämäänsä asioita, jotka rikkovat Jumalan tahtoa. Nämä väärät asiat, joita myös synniksi kutsutaan, ovat esteenä minun ja Jumalan välillä. Hyvät valinnat eivät hyvitä pahoja; niin kuin ei oikeudessakaan jätetä rikollista tuomitsematta, vaikka hän olisi tehnyt paljon hyvääkin. Jumalan näkökulmasta ei myöskään ole olemassa pieniä ja isoja syntejä, vaan synnin ydin on aina sama: uskon puute ja oman tahdon valitseminen yli Jumalan tahdon.

.

.

Hyvä uutinen on, että Jumala tietää ja huomioi luomansa ihmisen rajallisuuden. Siksi Hän itse järjesti uuden mahdollisuuden lähettämällä Jeesuksen elämään ihmisenä ja silti yhtä aikaa myös yhä Jumalana. Näin Jumala oli jälleen konkreettisesti näkyvässä muodossa maan päällä ja pystyi palauttamaan synnin rikkoman yhteyden. Jeesus kuoli täydellisenä uhrina kaikkien puolesta. Hän otti vastaan rangaistuksen, joka muutoin kuuluu jokaiselle ihmiselle. Koska Jeesuksessa itsessään ei ollut syntiä, Hän palasi takaisin elämään – ja palautti myös minulle oikeuden elää yhteydessä Jumalaan eli olla Hänen lapsensa.

Uskoontulossa on kyse yksinkertaisesti siitä, että valitsen ottaa vastaan Jumalan järjestämän sovinnon ja annan Jeesukselle korkeimman aseman elämässäni. Se on oma päätökseni, jonka voin ilmaista Jumalalle vapaasti rukoillen itse tai yhdessä toisten kanssa. Uskoontulossa minun ja Jumalan välille avautuu yhteys eli läheinen suhde. Sen myötä saan vähitellen tutustua Jumalaan entistä paremmin sekä jakaa koko elämäni Hänen kanssaan.

.

.

Jumala antaa voimaa uskossa elämiseen sekä tahtoo siunata, varjella ja johdattaa minua. Hänen Henkensä voimalla saan kasvaa pala palalta Jeesuksen kaltaiseksi. Uskoontulo ja uskossaolo ei kuitenkaan tee itsestäni eikä olosuhteistani inhimillisesti ajateltuna täydellisiä. Ratkaisevaa on, että pysyn päätöksessäni eli suhteessani Jeesukseen. Jeesus ei jätä minua koskaan, ja kun valitsen päivittäin seurata Häntä, pääsen lopulta Hänen luokseen Taivaaseen.

.

.