Syyssateet toivat tullessaan tuulahduksen tulevasta. Puin pohdintani runomuotoon.

.

.

Syksy
on aikaa jolloin
roolit vaihtuvat vaivihkaan

Iltojen miltei iäti kestänyt kirkkaus
siirtyy sivuun
lipuu pois
ja tilalle saapuvat synkät yöt
jo iltapäivällä

Itse katselen lasin takaa
lintujen lentoa
lehtien lähtöä
keltaista kuolemaa, josta kuoriutuu keväällä uusi elämä.

.

.

Ajatus kevään tuomasta uudesta elämästä ei tunnu todelliselta syksyn synkkyydessä. Silti tiedämme kyllä lakastumisen olevan vain väliaikaista: kesä seuraa talvea yhtä varmasti kuin päivä yötä.

Vanhan elämän kuolema voidaan siis todeta luonnolliseksi askeleeksi kohti uutta elämää. Suosikkilähteeni mukaan sama pätee yliluonnollisesti myös ihmisiin: Jeesuksen vuoksi meidän on mahdollista kuolla pois synnin vallasta. Häntä seuraten saamme myös siirtyä elämään uutta elämää yhteydessä Jumalaan, ja lopulta koko luomakunnan Isä antaa jokaiselle uskossa säilyneelle kuihtumattoman eli ikuisen elämän luonansa taivaassa.

Uusi elämä tulee siis esiin ensin hengellisesti ja viimein myös fyysisesti hieman kuten kevät syksyn ja talven jälkeen – vaikka nyt vielä ei siltä näyttäisikään.

.

.

.