Voi, Pride!

Yleiseksi esitelty mielipide lienee oman näkemykseni vastainen. Silläkin uhalla, että mädät tomaatit lentelevät, ilmaisen kuitenkin kantani. Miksikö? Ensinnäkin siksi, että Raamatun ilmoitus ei muutu gallupien eikä edes mediamyllytyksen perusteella. Toiseksi sen vuoksi, että Raamattu ei ole pulla, josta voisi poimia vain rusinat. Kolmanneksi, koska tahdon tuoda tähänkin asiaan todellisen armonäkökulman.

Jumala ei luonut ensimmäistä ihmistä homoseksuaaliksi. Päinvastoin, Aadam oli varsin innoissaan Eevasta – ja Jumalan mukaan kaikki luotu oli hyvää eli lähtökohtaisesti oikein toimivaa seksuaalisen identiteetinkin osalta.

Homoseksuaaliset pyrkimykset mainitaan kuitenkin jo Raamatun ensimmäisessä kirjassa osasyynä rangaistukseen, jonka Jumala antoi Sodoman asukkaille heidän syntiensä vuoksi. Sodomalaisten suunnittelema joukkoraiskaus toimi viimeisenä naulana heidän Jumalan määräämän kohtalonsa karuun arkkuun. Mikäli heidän tilaansa tahdotaan tutkia myös taustojen osalta, päädytään mielestäni hälyttävään huomioon: toisaalla Raamatussa kyseisten sodomalaisten todetaan kokeneen yltäkylläisyyttä, huolettomuutta, välinpitämättömyyttä sekä ylpeyttä. Kuulostaako tutulta nykytilanteeseen peilattuna?

Joka tapauksessa Raamatun alkuosan välittämien tietojen perusteella voidaan johdonmukaisesti päätellä, että homous tuli maailmaan syntiinlankeemuksen seurauksena aivan niin kuin kaikki muutkin synnin ilmenemismuodot. Jotta asia ei jäisi epäselväksi, homoseksuaalinen toiminta myös kielletään rautalangasta vääntäen niin ikään Raamatun alkupuolella.

”Mies ei saa maata miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan. Se on iljettävää.”
3. Moos. 18:22

Mikäli homosuhteissa ongelmallista olisi ainoastaan alistaminen tai muu epätasa-arvo, täytyisi kaiketi hyväksyä myös muun muassa sisarusten – tai vanhempien ja lasten – väliset ”tasa-arvoiset” seksisuhteet. Raamattu ei kiellä samaa sukupuolta olevien ihmisten välistä sitoutuvaa, ei-seksuaalista ystävyyttä, vaan kiellettyä on nimenomaan kaikki muu kuin miehen ja tämän vaimon välinen seksuaalinen toiminta, josta Raamattu käyttää kuvaavaa ilmaisua ”niin kuin naisen kanssa maataan”. Kyseistä ilmaisua ei ole perusteltua tulkita alistavana, sillä samaisen Raamatun mukaan avioliitossa sekä miehen että naisen tulee huolehtia toistensa seksuaalisista tarpeista yhtälaisesti. Sen sijaan miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuolella kaikki seksi on tuomittavaa. Siten suhteeseen sitoutuminen ei poista kielletyn seksuaalisuuden vääryyttä, kuten ei taikinaan lisätty sokerikaan tee kakkakikkarekakusta syötävää…

Edellä lainatussa Raamatun lakikirjassa todetaankin järjestelmällisesti, että – samoin kuin lukemattomiin muihin Jumalan vääriksi määrittelemiin tekoihin syyllistyneet – myös homoseksuaalisuuden harjoittajat syyllistyvät kuolemanvakavaan syntiin.

”Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.”
3. Moos. 20:13

Se, että nyky-yhteiskuntamme ei suosi tappamalla rankaisemista, ei vähennä tämänkään moraalilain painoarvoa. Kyse ei nimittäin ole siitä, mitä ihmiset suosivat. Raamatun mukaan kaiken synnin seuraus on kuolema, ellei tee parannusta ja ota vastaan Jeesuksen tarjoamaa sovitusta. Siksi Raamatun synniksi toteamat asiat onkin syytä ottaa vakavasti, mikäli ylipäänsä tahtoo Raamatun Jumalaan turvautua.

Uuden testamentin kanta homouteen

Jatkona edellä lainatulle Vanhalle testamentille myös Uusi testamentti on täysin samalla linjalla homoseksuaalisten tekojen hyväksymättömyydestä. Jumalan Raamatussa ilmaisema moraalilaki – sen homouteen liittyvä osa mukaan lukien – ei ole sidoksissa aikakausiiin, kulttuureihin tai muihin vastaaviin muuttuviin tekijöihin, vaikka niin kuuluukin väitettävän. Seuraavat jaekatkelmat eivät myöskään jätää tilaa homouteen viittaavien termien määrittelystä kiistelemiselle, sillä asia ilmaistaan varsin yksiselitteisesti: Myös Uuden testamentin mukaan homoseksi on syntiä.

”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.”
1. Kor. 6:9–10

”He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.”
Room. 1:25-27

Tässä yhteydessä lienee paikallaan todeta, että kyseiset tekstikatkelmat eivät ole Jeesuksen sanoja, vaan Paavalin käsialaa. Toteamus ei kuitenkaan vähennä tekstien painoarvoa, sillä Raamatun sanoma muodostaa yhtenäisen ilmoituksen. Niinpä se, että Jeesus itse ei erikseen nimennyt homoseksiä tai kaikkia muita mahdollisia yksittäisiä syntejä, ei muuta lopputulosta. Jeesus ei puhunut myöskään esimerkiksi kannibalismista, mutta siitä ei voine päätellä, että Jeesus hyväksyisi ihmissyönnin.

Jeesus itse puhuu johdonmukaisesti avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona. Hän ei muutenkaan tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään sen. Jeesuksen opetus ei siis ollut ristiriidassa Vanhan testamentin kanssa, vaan muutti ainoastaan moraalilain noudattamisen tarkoituksen. Uudessa testamentissa lakia ei enää noudateta, jotta tultaisiin Jumalalle kelpaaviksi, vaan koska Jeesuksen vuoksi jo valmiiksi kelvataan Jumalalle. Siksi olemme myös vapaita elämään seuraten Jumalan antamia ohjeita, jotka ovat edelleen päteviä meidän parhaaksemme.

Mahdollisuus muutokseen

Kokonaiskuvan käsittämisen vuoksi on oleellista huomata, että Ensimmäisen korinttilaiskirjeen katkelmassa mainitaan homoseksuaalisen toiminnan ohella useita muita aivan yhtä vääriä asioita, jotka vastaavasti estävät ihmistä pääsemästä Jumalan valtakuntaan. Toisaalta juuri samoin Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtälailla niin homoseksuaalille kuin epäjumalanpalvojalle, ahneelle ja niin edelleen. Kaiken lisäksi – sekä vieläpä samaisessa alkuperäisessä asiayhteydessä – Jumala lupaa myös antaa voimaa lajistaan riippumattoman synnin voittamiseen jokaiselle, joka uskoo Jeesukseen.

”Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.”
1. Kor. 6:11

”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!”
2. Kor. 5:17

Yhteenvetona totean, että riippumatta siitä, mitä muuta asiasta huhutaan, Raamattu on varsin selväsanainen: Jumala ei luonut ihmisiä alkujaan homoiksi, ja homoseksuaalisuuden toteuttaminen on selkeä synti – josta Jeesus pystyy puhdistamaan jokaisen niin tahtovan.

Epäreilut lähtökohdat?

Yhtä kaikki, tiedostan, että ihmisellä voi olla syntymästään saakka suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen – samalla tavalla, kuin jotkut ihmiset ovat syntyneet taipuisiksi väkivaltaan tai muihin synteihin. Esimerkiksi testosteronin, estrogeenin ja muiden hormonien yksilölliset määrät vaikuttavat seksuaalisuuteen.

Kyse ei silti ole siitä, millaiseksi Jumala on alunperin suunnitellut ja luonut, vaan siitä, millaiseksi synti on vääristänyt perimämme. On siis totta, että synnit – samoin kuin monet sairaudet – kulkevat osittain geeneissä. Tästä huolimatta niiden puhkeaminen ja paheneminen riippuvat myös omista valinnoista sekä ympäristöstä.

Omien havaintojeni perusteella homouteen altistavia ympäristön vaikutuksia voivat olla:

vanhempien epätasapainoiset sukupuoliroolit: esimerkiksi hallitseva äiti ja passiivinen isä
vajaaksi jäänyt tuki oman yksilöllisen naiseksi/mieheksi kasvun aikana
pettymykset ihmissuhteissa: ”kaikki miehet/naiset on sikoja…”
vaikeudet tunteiden käsittelyssä ja ilmaisussa
tunteellinen riippuvuus samaa sukupuolta olevista henkilöistä
vallitseva yhteiskunnallinen tila, jossa seksuaalisuutta ja sen sovellettavuutta korostetaan.

Näin ollen sekä perimä, kasvatus että ympäristö vaikuttavat kukin omalta osaltaan. Silti taipumus johonkin tiettyyn syntiin ei oikeuta sitä, että ihminen valitsee synnin antamalla periksi syntisille haluilleen. Ei liene oikein, että syystä tai toisesta vihaan ja väkivaltaan keskimääräistä alttiimpi ihminen toimii taipumuksensa mukaan. Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Samalta viivalta

Raamatun mukaan ihmiset päätyvät siis harjoittamaan homoseksuaalisuutta lähtökohtaisesti koko ihmiskuntaa turmelevan synnin tähden ja viime kädessä omien valintojensa vuoksi. Tämä tulee esiin lukiessa edellä viittaamaani Roomalaiskirjeen katkelmaa entistä laajemmassa kontekstissa.

Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa.
He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.
Room. 1:21–28

Samoin kuin kaikessa muussakin synnissä, homoseksuaalisuuden harjoittamisessakin on pohjimmiltaan kyse Jumalan ja Raamatun auktoriteettiaseman unohtamisesta, sekulaarin propagandan nielemisestä sekä ihmisjärjen nostamisesta Jumalan asemaan. Noihin kaikkiin kolmeen meillä jokaisella onkin ihmisenä yhtälainen taipumus.

Niinpä, vaikka homous toimintana onkin väärin, homoseksuaaleiksi kokevien ihmisten paheksuminen vie tilanteen ojasta allikkoon. Meidän tehtävämme ei ole tuomita ihmisiä ihmisinä. Edes Jeesus ei suhtautunut syntisiin armottomasti, vaan haastoi sen sijaan kivittämisestä haaveilleet arvioimaan omaa tilaansa. Syntiin kiinni jääneelle mutta armoa kaipaavalle Hänen kommentinsa kuului ja kuuluu: ”Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Toimintasuunnitelma

Aktiivinen homoseksuaalinen toiminta on asia, joka Jeesuksen seuraajaan tulee tunnustaa ja josta tarvitsee tehdä parannus, ellei tahdo jatkaa synnissä elämistä. Homoseksuaalisten ajatusten osalta pätee sama kuin muidenkin väärien seksuaalisten ajatusten: himoiten katsominen on yhtä väärin kuin himon mukaan toimiminen.

Toisaalta on elintärkeää muistaa, että kiusaus itsessään ei ole synti. Jeesuskin koki kiusauksia täydellisyydestään huolimatta. Ratkaisevaa on se, ettei anna periksi kiusaukselle – ja sitä myötä omalle lihalleen sekä viholliselle. Raamatusta löytyy tehokas malli kiusausten voittamiseen:

Vastaa viholliselle Raamatulla, kuten Jeesus teki. Edellä läpikäydyt ja monet muut jakeet tuovat totuuden nykyvalheisiin. Totuus voi tuntua kovalta, mutta se myös vapauttaa. Jos tahtoo pyrkiä elämään Jumalaa silmissä oikein, on parasta uskoa Raamattua enemmän kuin mitään muuta. Kun usko on veturina, tunteet ja halut seuraavat sitä eikä päinvastoin.
Pakene paikalta, kuten Joosef teki. Jos siis jokin tilanne (esimerkiksi kaveriporukka, leffat tai somesisältö) aiheuttaa kiusauksia tekojen tai ajatusten tasolla, on viisasta poistua paikalta ja tehdä jotain muuta rakentavaa.
Tee tietoisesti hyviä valintoja. Synnistä kieltäytyminen ja oikein toiminen saavat aikaan hyvän kierteen. Toisaalta syyllisyyteen jääminen altistaa uusille haasteille.
Elä lähellä Jeesusta ja uudistu päivittäin. Pahalle ei jää paljoa tilaa, kun täyttää mielen, arjen sekä koko elämän hyvällä: Raamatulla, seurakuntayhteydellä, rukouksella ja muulla kestävää hyvinvointia rakentavalla.
Rukoile varjelusta ja apua. Jumala ymmärtää vaikeuksiamme ja tahtoo antaa yliluonnollisen apunsa. Tässä ajassa meistä kenestäkään ei tule inhimillisesti määriteltynä täydellistä, sillä synnin vaikutukset ulottuvat Taivaan rajalle saakka. Synnissä eläminen ja syntiin lankeaminen ovat kuitenkin perustavanlaatuisesti toisistaan eroavia tilanteita. Ratkaisevaa on pyrkimys: synnissä elävä pitää syntiään hyväksyttävänä ja pyrkii puolustamaan sitä, kun taas lankeamuksensa tunnustava pyytää Jumalaa puhdistamaan ja muokkaamaan itsestään enemmän Hänen kaltaisensa. Valitse siis olla riippuvainen Jumalan avusta.
Luota Jumalan uskollisuuteen. Jumala ei vaadi keneltäkään kohtuuttomia, vaan Hän mahdollistaa kiusausten kestämisen. Voit ilmentää luottamustasi Jumalaan esimerkiksi lukemalla Hänen Sanaansa ja pyytämällä itse Jumalaa ohjaamaan ymmärrystäsi. Näin myös uskosi vahvistuu.
Älä anna periksi, vaikka lankeaisit. Ole rohkea, koska armo on suuri ja riittävä. Jeesuksen luokse voi ja kannattaa palata yhä uudelleen.

Armolla on vientiä

Aasialainen tuttavani avautui minulle aivan hiljattain. Hän totesi, että arvostaa omistamaani rauhaa ja haaveilee voivansa elää samanlaisessa uskossa kuin minä.

Ateistinen kotikasvatus sekä – länsimaisesta jälkikristillisyydestä kovin poikkeava – sikäläinen yhteiskunta ovat kuitenkin muovanneet tuttavani maailmankuvan niin läpikotaisin, että hänen näkökulmastaan kristinusko tuntuu vielä liian vaikealta.

Hänen on vaikeaa sisäistää anteeksi antamista – saamisesta puhumattakaan. Hänen on myös vaikeaa kuvitella, että Jumala ei rankaisisi häntä jokaisesta haparoivasta uskonaskeleestaan. Hänen on ylipäänsä vaikeaa nähdä itsensä ihmisenä, jonka Jumala hyväksyisi.

Tuttavani surulliset sanat saivat minut hetkeksi sanattomaksi.

Itse koen kristinuskon lähtökohtaisesti maailman helpoimpana maailmankatsomuksena. Eihän minun tarvitse tehdä mitään kelvatakseni Jumalalle, sillä Hän on tehnyt kaiken valmiiksi.

Hän on luonut ympärilleni mahtavan maailman. Hän on pelastanut minut kuin supersankari rakkaansa hukkuvasta laivasta. Hän on käsikirjoittanut elämääni mahdollisuuksia tehdä hyvää ja Hän antaa vieläpä kaikenkattavan varustuksen suunnitelmiensa toteuttamiseen. Minun osuudekseni jää vain ja ainoastaan ottaa vastaan usko, jolla hyväksyn Hänet ja Hänen tekonsa.

Ja ei, minä en ole poikkeus, vaan sama pätee kenen tahansa kohdalla. Siksi vastasinkin tuttavalleni:

– – I cannot take any credit for the peace I have. It’s completely a gift from Jesus. He is the only one who was able to be the kind of person God wants. All of us are wrong before Him, and that’s why nobody can do it by themselves. Yet, He can supernaturally help anybody who lets Him to their life.

I mean, I have peace only because I know that God has forgiven me for every situation in which I have failed, and He continues to do so as I still fail. It’s also only because of His grace that I can forgive others. – –

Yhtä kaikki, alusta loppuun asti kyse on armosta.

Ristillä perusteltu armo onkin ylivoimaisesti paras vientituote, minkä mikään kansa kuvitella saattaa – joskin joka paikassa sille riittää tilausta myös tuontipuolella.

Totuus ei pala tulessakaan

Totuus on tuntunut olevan teemana yhdellä jos toisellakin suunnalla viime aikoina, ja siten se on kulkeutunut taas myös omiin aatoksiini.

Nykymuodin mukaan totuus on suhteellista, joten absoluuttista Totuutta pohtiessaan päätyy hankkimaan otsaansa kyseenalaisen leiman toisensa perään. Leimoista huolimatta uskaltaudun heittämään ilmoille todennäköisesti vähintäänkin ahdasmieliseksi teilattavan väitöksen.

Minä tunnen Totuuden – vaikkakin vaillinaisesti, niin silti vakuuttuneesti.

Ei, se ei tarkoita, että väittäisin olevani aina oikeassa. Eikä se tarkoita edes, että kuvittelisin uskoni olevan muita korkeatasoisempaa, mutta…

Kristinuskon viitekehyksestä löytyy sekä Totuuden persoona että avoin väylä Jumalan luokse. Jeesus Nasaretilainen totesi asiaa yhtään kiertelemättä olevansa itse Totuuden ilmentymä ja myös tie, jota pitkin kuka tahansa löytää perille.

Mikäli kyseessä olisi tavallisen kuolevaisen kommentti, kuulostaisi se kieltämättä aavistuksen isottelevalta. Jeesuksella oli kuitenkin takanaan taivaan ja maan Luojan luja tuki. Lisäksi edestäpäin löytyi lukematon määrä seuraajia, jotka hyväksyivät Hänen henkilöllisyytensä niin varmasti, että olivat valmiita vaihtamaan maallisen elämänsä Jeesuksen lupaamaan ikuisuuteen Jumalan luona. Suuret ihmisjoukot suostuivat siis kuolemaan kidutettuina – näin koruttomasti ilmaistuna – ihan vain siksi, että eivät tahtoneet kieltää Totuutta.

Toisuskoisten todistukset

Kristinuskon ulkopuoliset lähteet tunnistivat ja tunnustivat tilanteen. Juutalainen Flavius Josefus kirjasi historiikkiinsa esimerkiksi, että Jeesusta kutsuttiin Kristukseksi eli Messiaaksi, ja että Hänen veljensä kivitettiin kuoliaaksi juutalaisten lain hylkäämisestä tuomittuna.

Josefuksen roomalainen kollega Cornelius Tacitus puolestaan kertoi kuvottavan seikkaperäisesti karuista vainoista, joita keisari Nero kohdisti Kristuksen seuraajiin, joiden alkujaan Juudeasta kotoisin oleva yhteisö oli levinnyt jo Roomaan saakka.

Ahdistaako absoluuttinen totuus?

Varhaisista kristityistä kertovia kristinuskon ulkopuolisia lähteitä tutkittuani jäin järkeilemään ahdasmielisyyttä. Lukuisat Jeesuksen alkuperäisistä seuraajista olivat kieltämättä varsin joustamattomia kannassaan; koettuaan löytäneensä Totuuden he eivät suostuneet luopumaan uskostaan millään hinnalla. Olivatko he siis ahdasmielisiä?

Mikäli tuolta ajalta täytyisi löytää ahdasmielisyyden määritelmään lukeutuva osapuoli, käsittääkseni lähimmäksi osuisi taho, joka ajoi alkukristityt todella ahtaalle.

Mielenkiintoista on joka tapauksessa se, että Totuus itsessään ei kadonnut mihinkään väkivaltaisesta vastarinnasta huolimatta, vaan sai päinvastoin lisää sitoutuneita kannattajia. Toisin sanoen absoluuttinen Totuus vaikutti, sekä edelleen vaikuttaa, yhtäältä provosoivasti ja toisaalta myös vetoavasti.

Samaistun itse jälkimmäiseen ryhmään. Totuus, jonka olemassaolo ei jää subjektiivisten mielipiteiden varaan, on paitsi turvallinen myös vakavasti otettava ja oikeasti tasa-arvoistava. Suhteellisten totuuksien armoilla ihmiset ajelehtivat medialukutaitonsa ja asianajokykynsä tuivertamina arvomarkkinoiden aalloilla.

Omasta näkökulmastani katsottuna samaan lopputulokseen päätyvät erittäin valitettavasti myös kaikki ne, jotka seuraavat pyhinä pidettyjä ihmisiä. Inhimillinen väite totuudesta ei nimittäin ole tae sen luotettavuudesta – vaikka seuraajia olisi miljoonia tai miljardeja.

Pyhinä pidetyt puheet

Erinäisiin uskomusjärjestelmiin perehtyminen alleviivasi käsitystäni Jeesuksen ainutlaatuisuudesta. Ainoastaan Hän esittäytyy absoluuttisen Totuuden ruumiillistumana ja ihmiseksi tulleena Jumalana, joka sekä kykenee että myös lupaa pelastaa ihmiset heidän pahuutensa seurauksilta pelkän uskon perusteella.

Esimerkiksi koraanin opetuksen mukaan Jumalan suosion saavat osakseen ihmiset, joiden hyvät teot painavat tarpeeksi paljon. Kyse on ilmeisen suhteellisesta asiasta, mikä tulee esiin myös siinä, että edes profeetta Muhammed ei ollut varma omasta kelvollisuudestaan Jumalan silmissä. Siten on varsin loogista, että hän ei saattanut myöskään luvata pelastusta seuraajilleen.

Buddhana tunnetun Siddhartha Gautaman puolestaan uskotaan löytäneen tavoittelemansa valaistumisen ja määritelleen myös neljä jaloa totuutta. Sen enempää ne kuin Buddha itsekään eivät kuitenkaan lupaa viedä varmasti perille, vaan ihmiseltä itseltään edellytetään toistuvaa onnistumista kahdeksaan eri aihepiiriin asettuvassa harjoituksessa. (Näistä yksi on muuten nykytrendeihinkin mahtuva mindfulness.) Yhtä kaikki, myös Buddhan opetukset osoittautuvat hyvin suhteellisiksi.

Vastaavasti hindulaisuuden runsaslukuisten jumalien herrana pidetty Krishna ohjaa seuraajiaan omiin onnistumisiin tukeutuvaan suoriutumiseen. Näissä joko työhön, rakkauteen tai tietoon keskittyvissä suoritteissa vakaasti onnistuvalle Krishna lupaa vapautumisen – mutta toisaalta toteaa samassa yhteydessä kaikkiin liittyvän epäonnistumisen riskin.

Toisin kuin kaikki edellä sivutut pyhinä pidetyt henkilöt, ihmiseksi tulleena Jumalana Jeesus tiesi sekä oman asemansa, lopullisen määränpäänsä että ehdottoman vaikutusvaltansa kenen tahansa ihmisen pelastumiseen. Siksi koenkin itse, että kristinuskon eräs ainutlaatuisuuksista liittyy juurikin Totuuteen absoluuttisena ja – armon tavoin – ihmisten suorituksista ihanan riippumattomana.

Miten kehuihin voi vastata?

Olipa kerran kolme keskustelua, jotka kävin etelän auringon alta kylmään kotikaupunkiini muuttaneen ystäväni kanssa joskus peruskouluikäisenä.

– Sinula on hieno paita.
– Mmm… Löysin sen kirpparilta parilla eurolla.
– Minä ei kysy, missä sinä ostat se.

– Miten sinun koe mene?
– Sain siitä ysipuolen.
– Se on hyvä numeero.
– Niin, mut mä tein ihan typeriä virheitä, enkä muistanut ees sitä,
mitä kerrattiin yhessä just ennen koetta.
– Okei. (Katsoo hiljaa omaa koepaperiaan.)

– Sinula on hiukset hienosti.
– Mun mielestä nää on aivan kamalan likaiset ja muutenkin huonosti.
– Sano: ”Kiitos.”
– Kiitos, mutta kato nyt, miten…
– Sano: ”Kiitos – ja piste!”

Selittelemätön kiitos osoittautui aivan käsittämättömän vaikeaksi vastaukseksi kehuihin. Välillä takerteluni johtui siitä, että suhtauduin vähättelevästi itseeni ja tekemisiini. Toisinaan taas olin pohjimmiltani tyytyväinen kommentin kohteena olevaan asiaan, mutta kehun hyväksyminen tuntui jotenkin oudon omahyväiseltä.

Sain kuulla samaisen kiittämiskäskyn sittemmin kymmeniä kertoja mitä erilaisimmissa asiayhteyksissä. Ystäväni ehti oppia puhumaan sujuvaa suomea ennen kuin minä sisäistin oman läksyni.

Nykykäsitykseni mukaan kehuihinkin saa suhtautua armona. Ansaitsemisen sijaan ne voi vain ottaa vastaan – riippumatta siitä, arvioisiko itse kehun kohteeksi päätyneen ominaisuutensa tai suorituksensa juuri kyseisillä sanoilla.

Niin, myönteisen huomion voi ottaa vastaan, vaikkei olekaan täydellinen. Kivasta kommentista ilahtuminen ei johda automaattisesti ylpistymiseen, siis sen ainoan Täydellisen varpaille astumiseen. Päinvastoin: kehuista kiittämisen voi liittää mielessään lausutuksi kiitokseksi Hänelle, jolta kaikki hyvä on pohjimmiltaan peräisin.

Kehut voi myös oppia nielemään mukisematta, vaikka olisikin suomalainen. Sitä ei tosin käy kieltäminen, etteikö kaino kulttuurimme vaikeuttaisi kehuihin suhtautumista. Päädyin nimittäin hiljattain siteeraamaan ystäväni vuosientakaista viisautta – hänelle itselleen.

Ehdoton hyväksyntä

Asuin aikoinani ulkomailla. Tutustuin pian muuttoni jälkeen ikäiseeni naiseen. Olimme monessa mielessä toistemme vastakohtia. Hän oli kokenut kovia. Eletyn elämän jäljet näkyivät yhtä kauaksi kuin hersyvä nauru kantoi. Minä taas olin arka ja hiljainen pumpuleiden kasvatti.

Sellaisenani en sopinut paikalliseen muottiin. En osannut keskustella niitä näitä joka toisen vastaantulijan kanssa. Häkellyin, kun kaupan kassa kutsui kullaksi. Seurasin sivusta, kun kymmenen kämppäkaverini keskustelu kukoisti kymmenessä aiheessa yhtä aikaa.

Kuulin lukuisia kehotuksia osallistua ajatusten vaihtoon, sanoa edes jotakin tai ainakin nauraa oikeassa kohdassa. Harvoin onnistuin noudattamaan annettuja ohjeita, eikä puuttellinen kielitaito helpottanut tilannetta. Koulusta olin poiminut matkaeväiksi lähinnä teoriaa imperfekteistä ja passiiveista. Käytännössä en osannut olla aktiivisen täydellinen keskustelija.

Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi tulin juttuun tuon aiemmin mainitsemani vastakohtani kanssa. Hän hymyili rohkaisevasti, kun takertelin sanoissani. Poimi minut kyytiin, kun putosin kärryiltä. Ja kun käytökseni poikkesi paikallisten normaalista, hän hekotti niin hyväntahtoisesti, etten itsekään voinut ottaa tilannetta turhan vakavasti.

Ehdoton hyväksyntä kantoi hedelmää. Opin kieltä. Rohkaistuin puhumaan. Sopeuduin elämään entuudestaan vieraalla tavalla. Meistä tuli sittemmin monivuotiset ystävät, ja minäkin päädyin olemaan hänen tukenaan – vaikka olimme niin erillaisia.

On meissä sittenkin jotain samaa: hänenkin identiteetti pohjautuu siihen samaan armoon. Armoon, jota opin itsekin tuntemaan aiempaa paremmin ystävyytemme myötä. Armoon, jota nyt pyrin levittämään ympärilleni kielestä ja kulttuurista riippumatta.